kalabaliikkia

kalabaliikkia

lauantai 1. huhtikuuta 2017

tavallinen päivä - tavalliset murheet


Voi, kunpa huomenna ois ihan tavallinen päivä 
jonkun tuulisen syyskuun tiistai kenties 
ja ruuhkassa istuisi vain muuan mies,
ihan tavallisen työpäivän alla.

Ja sill' ois mielessään ihan tavalliset murheet: 
särkevä selkä ja saapuva talvi ja se ois ihan fine, 
vähän väsynyt vain, ku sill' ois ollut kaikenlaista.



Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä.


Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä, 
eikä varjot ois niin upottavan syviä enää
 ja se vaan hoitelis pois rästiin jääneitä töitä 
järkeilemättä liikaa elämäänsä.

Ja sill' ois mielessä ihan tavalliset murheet: 
särkevä selkä ja saapuva talvi ja sen vaimo ois fine, 
vähän väsynyt vain, kun niill' ois ollut kaikenlaista





Voi kunpa huomenna ois ihan tavallinen päivä
 ja sanojen alla olis ilmaa taas 
ja sill`ois sellanen fiilis et' elämä on tässä, 
eikä joku onnen hetki vuoden päästä. 

Ja sill' ois mielessä ihan tavalliset murheet: 
särkevä selkä ja saapuva talvi ja se ois ihan fine, 
vähän väsynyt vain, kun niillä ois ollut kaikenlaista


Ja kun ilta jo sais se vain parkkeerais autonsa 
siihen sen tuulisen vaahteran alle 
ja vaimo ois fine ja ne istuis vain 
rinnakkain olohuoneen hämärissä



Ja sill' ois mielessä ihan tavalliset murheet: 
särkevä selkä ja saapuva talvi ja se ois ihan fine, 
vähän väsynyt vain, kun niill' ois ollut kaikenlaista


Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä.

ihan tavalliset pelakuut ihan tavallisessa ruokakaupassa

Edu Kettusen lyriikoista olen tykännyt jo pitkään ja taas yksi kappale kolahti tässä viime viikolla, jaanpa sen nyt tännekin. Olen tämän ennenkin kuullut, mutta tämä viikko on ollut sellainen että tavallinen päivä ja tavalliset murheet ovat olleet mielessä ja jopa toiveissa. Joskus tietysti arki on puuduttavan samanlaista, mutta sitten kun se heitetään ylösalaisin, niin sitä alkaakin jo kaipaamaan. Olispa tavallinen päivä ja tavalliset murheet. Kai ihminen kaipaa jotain määrää ennustettavuutta arkeensa, minä ainakin. Tykkään yllätyksistä ja muutoksista, enkä kai niistä heti hätkähdä, mutta jos kaikki on vaarassa muuttua koko ajan, tulee olo että kaipaa vähän maata jalkojen alle.

Tällä viikolla tuli 15 vuotta päivästä, joka jakaa elämäni ennen ja jälkeen -jaksoihin, kun isä kuoli. Ennen olleeseen huolettomampaan nuoruuteen ja opiskelija-aikaan ja jälkeen alkaneeseen vastuullisempaan elämään. Ennen olleeseen aikaan, jolloin saatoin unohtaa puhelimen äänettömälle yöksikin ja jälkeiseen aikaan, jolloin en ole voinut mennä nukkumaan tarkistamatta että äänet on päällä varmasti. Ennen en uskonut, että kuolema voisi ulottaa otteensa niin lähelle minua niin varhain ja sen oppitunnin jälkeen olen jo uskonut, että sen koura ei kysele lupia, ei ikävuosia, ei rahakukkaron paksuutta, eipä paljon mitään muutakaan. 

Isän kuolema vaan tuli ja kiepautti kaiken ylösalaisin. Kyllä meidän lähisuvussa oli kuolema käynyt jo aiemmin. Kaksi kummitätiä ja mummun olin jo isää ennen joutunut hyvästelemään, mutta kuitenkin tämä oli se tapahtuma, joka muutti parikymmpisen MatkaMartan sen astisen elämän. Eihän suuri suru sinänsä muuta ihmistä kokonaan - tai ehkä se pienen osan muuttaa lopullisesti, mutta paljon myös jää. 
narissit <3
Suhtautuminen tavalliseen arkeen kuitenkin muuttui kun isä sairastui vakavasti. Sen päivän jälkeen olen oppinut ja opetellut tykkäämään arjesta. Kun lähellä on vakavasti sairas ihminen, tavallinen arki katoaa. Voimat pitää keskittää olennaiseen. Olennaista on, että lääkkeet ja ruoka tulee ajallaan. Monet menot sairaaloihin ja virastoihin on muistettava. Muita läheisiä informoitava. Elettävä jatkuvassa jännityksessä, että mitä sitten tapahtuu. Tuntosarvet on viritetty äärimmilleen. Jokaista merkkiä tarkkailee ja niitä mietitään. 

Tavalliset murheet, kuten saapuva talvi, vääränmerkkinen talouspaperi, liian laiha kahvi, pieni päänsärky tai huono nettiyhteys ei jaksanut kiinnostaa. Näissä(kään) en ole kyllä jalostunut, nyt ne taas jaksaa joskus ärsyttää ja hyvä niin. Jos suurimpia murheita on pätkivä netti tai kolmas sadepäivä putkeen, lienee elämä kohtuullisesti mallillaan. Sillä koitan itseänikin tsempata näitä kamaluuksia kohdatessani. Viime postauksessa mainitsinkin, että Suomessa pari rakasta ihmistä on sairaalassa, edelleen teholla. Kuluneet viikot ja niiden rankat ja välillä taas iloiset (tilanteen huomioon ottaen) käänteet, joita Suomesta on tullut ovat muistuttaneet mieleeni nämä tavalliset päivät ja tavalliset murheet.

Toivon teille kaikille tavallisia murheita, pieniä iloja, yllättäviä käänteitä ja niistä koostuvaa ihan tavallista arkea.