kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 28. joulukuuta 2015

Ulkosuomalaisen jouluruokia


Jotainhan sitä piti keksiä jouluruuiksi täällä etelässäkin, vaikka vieraani sanoivatkin että heille kävisi pelkästään turkkilaiset ruuat - kyllä ei kävisi minulle :)

Kinkku piti tulla, mutta sen tarina tuli käsiteltyä jo edellisessä postissa, kinkku jäi välille. Juuri hetki sitten saapuneen tiedon mukaan siskoni laukku on löytynyt Kööpenhaminan kentältä, jonne se oli jäänyt, koska siinä ei ollut ollut viivakoodia, se oli tippunut tms. Just joo. Kinkku siis jouduttiin hylkäämään ja keksimään muu suunnitelma. Vaihtoehtoa a) kalkkuna hylättiin, koska olisi liian iso ja koska ei ikinä mahtuisi uuniin niinpä vaihtoehto b) katkera kana :) Kokonaan ilman kinkkua ei tarvinnut olla, sillä ihana ystäväperhe antoi joululahjaksi muutaman siivun omastaan. Kiitos vielä kaverit, olette aika jaloja :)

Täältä löytyi ohje luomukananpoikapaistiin, luomusta en tiedä, eikä kaikkia yrttejäkään löytynyt, mutta noista sovellettiin ja juureksiksi vaihdettiin peruna ja punajuurilohkot. Suosittelen, vaikka lauantain tai sunnuntain ruuaksi, kokonainen kana pysyy mehevänä ja sitruunat toi makuun ihanan lisän!

Lanttusoseen äiti raahasi Suomesta ja porkkanat hain lähikaupasta. Meillä on perinteisesti aina ollut riisitön perunalaatikko ja teimme ne melkein samoilla ohjeilla. Lisäksi haastetta aiheuttaa vehnättömyyteni, joten korppujauhot ei käy.

Lanttulaatikko (gluteeniton)
1 kg valmista lanttusosetta
4 dl kermaa (täältä mitään ruokakermoja saa, se toki kävisi hyvin myös)
2 munaa
1 dl siirappia (täältä ei saa sitäkään, heitin vähän fariinisokeri-vesiseosta sekaan)
3/4 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Jos sose on jäistä, sulata :) Sekoita ainekset keskenään ja kaada yhteen suureen tai kahteen normaaliin vuokaan. Laita päälle voinokareita ja itse laitoin myös vähän siirappia (siis fariinisokeri-vesiseosta) siihen päälle.
Paista uunin ala-/keskiosassa 175 asteessa noin 1t 40 min.

Porkkanalaatikko tehtiin aikalailla samalla kaavalla. Keitin 2 kg porkkanoita, soseutin sauvasekoittimella soseeksi, mausteeksi valkopippurin sijaan laitoin muskottipähkinää, sitten munat ja kerma ja päälle voita ja  uuniin myös tämä kaveri.

Joululimppu suunnilleen tällä viimevuotisella ohjeella

Pipareita sitten myös. Minähän olen vannonut aina Helvi Marian ihanan rapeiden ja muutenkin parhaiden pipareiden nimiin, ne ovat vieläpä munattomia joten täällä salmonella-alttiimmissa maissakin voi taikinaa maistaa. Nyt piti sitten kehittäää gluteenittomat piparkakut, Suomesta sain tattarijauhoja ja niistä tällä ohjeella sitten

125 g voita tai margariinia
1 1/4 dl sokeria
3/4 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 1/2 tl pomeranssinkuorta
1/2 tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
1/2 tl suolaa
1 kpl muna
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 1/2 dl tattarijauhoja
1 tl soodaa

Ohjeet:
Kiehauta kattilassa margariini, sokeri, siirappi ja mausteet. (toki voit käyttää myös  valmista piparkakkumausteseosta)  Anna jäähtyä. Lisää muna sekä keskenään sekoitetut jauho, tattarijauho ja sooda. Anna kovettua mieluiten yön yli viileässä. Paista noin 200 asteessa 7 minuuttia. Rakastamiani rapeita pipareita tästä ei tullut, mutta hyviä silti!!

Meillä on aina perinteisesti tehty myös haudutettua punakaalta, jota suosittelen kinkun tai muunkin lihan kaveriksi. Ohjeita on monenlaisia netissä. Me on tehty aina näin äidin ohjeella:
1 pienehkö punakaali
1-2 sipulia
vähän voita
suolaa tarpeen ja maun mukaan
tarpeen mukaan  hapanta mehua, suomessa punaherukka esim. täällä kirsikka/granaattiomena.
Punakaali raastetaan/pilkotaan pieneksi, samoin sipuli. Vähän voita kattilaan ja rehut sinne ja mehua perään. Siitä sitten hauduttelemaan ainakin noin tunti, mehua välillä aina lisäten.

Tällainen ulkosuomalaisen ruokapostaus tästä nyt tuli. Aattona oltiin pääosin kotona, syötiin puurot ja sopat ja käytiin siskoni kanssa ulkoiluttamaasa kameroita kävelyllä ja hakemassa glögimausteita (kuivattua kardemummaa, kanelitankoja ja inkivääriä, neilikoita oli kotona). Illaksi mentiin kirkkoon, kuten lapsuudesta asti on aattohartaudessa Suomessakin käyty. Täällä se on vasta klo 20 ja messun jälkeen oli tarjolla vielä pientä syötävää, hassuja värikkäitä pipareita muun muassa ja glögiä. 

joulurauhan julistus netistä

yksi lähimoskeijoista jouluaattoaamuna
Istiklal-kadulla on suuri katolinen kirkko, jonka pihalla on aina seimi. Kävin sitä katsomassa aattona ja sanattomaksi veti. Tänä vuonna seimiasetelman kaikki tavarat niiden nukkejen lisäksi olivat Turkin alueella hukkuneille pakolaisille kuuluneita
.
Sieltä suuntasimme joulukirkkoon, josta seuraavat kuvat.




Joulupäivänä perinteinen yökkäripäivä ja se kananpaisto ja ruoka. Lapsena tuolloin tuli aina leikittyä leluilla ja luettua kirjaa. Nyt avasimme lahjat vasta 25.12. illalla, joten uudet kirjat ei olleet vielä saatavilla, mutta olin varautunut turkinkielisellä ihanalla sisustuslehdellä! Illalla avattiin paketit, ehken lähde niitä tässä kuvaamaan ja erittelemään, mutta noin niinkuin esim. yöpaidan, seinäkalenterin, joululehden, itsetehtyä saippuaa, joulukahvia, cd-levyn, kirjoja, joululautasliinoja ja silikonisen patakintaan sain. Kiitos kaikille! 



Tapaninpäivänähän täytyy päästä Tapsan ajelulle, me otettiin tällä erää hevosen sijaan alle linja-auto, kun tutustuttiin hop on hop off-bussilla Istanbulin nähtävyyksiin. Vähän meinasi katolla tulla viileä, mutta pärjättiin. Sekin kuuluu niihin sellaisiin nähtävyyksiin, jotka on hyviä, jos liikuntakyky on rajoittunut, jos vaan bussiin pääsee kipuamaan. Reittejä on kaksi: kultaisen sarven kiertävä tunnin mittainen, sekä Aasiaankin ulottuva 2h mittainen, me valitsimme sen lyhyemmän. Samalla lipulla olisi tosin seuraavana päivänä saanut käydä sen pitkän vielä, mutta emme siihen enää ehtineet.


ruuhkaa

moskeija

perinteisten kalaleipien tekijä keikkuvassa veneessä

6 kommenttia:

  1. Voi kinkku! Toin kalkkunanpalan ja Turun sinappia jouluksi Kiinaan:) Kiva blogi ja kivoja kuvia.

    VastaaPoista
  2. Joo, voi kinkku tosiaan. Turun sinappia onneksi oli jo entuudestaan. Eikö sieltä saa minkäänsortin kanaa tai kalkkunaa, vai onko suomalainen vaan parempaa?

    VastaaPoista
  3. Täällä on kuule kinkkua syöty teidänkin edestä. Loppu makaa pakkasessa, kun kaikista se alkaa olla jo ihan yök. Ehkä pilkon sen huomenna pizzaan. Yksi vuosi isäntä meinasi tuoda kinkun Saksasta. Tuli lumimyrsky ja laukut oli reilun viikon kateissa. Ei tehnyt mieli syödä sitä kinkkua enää sen hauduttamisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kävi aikalailla niinku meidän kinkulle. Ehkä en tästä viisastuneena pyydä sua lähettään postissa mulle kinkkua, vaikka mieli tekiskin :)

      Poista
  4. Täälläkin on maha täynnä monenmoista, mutta olen uskaltanut pakkassäähän ladulle hiihtämään herkuttelun vastapainoksi. Se on metsäinen mummolatu reunustettuna huurteisilla puilla ja sielun lepoa vaikka ruumiille rääkkiä. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinne!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäinen puilla reunustettu mummolatu kuulostaa ihanalta :D Ihanaa alkanutta vuotta myös sinne! Nyt vasta hoksasin kommenttisi, joskus niistä ei näköjään tuu ilmoitusta :(

      Poista