kalabaliikkia

kalabaliikkia

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Toivoa on.

Peshterassa mieleen voi tupsahtaa ajatus kaiken toivottomuudesta. Huonokuntoisista teistä ja taloista, ihmisten työttömyydestä, sairauksista, rahattomuudesta jne. Ihmiset saattavat kertoa, ettei kommunismin aika niin hyvä ollut, mutta silloin oli kuitenkin kaikilla työ. Nyt on vapaampi olla, mutta työtä ei ole. Aikuisista on joidenkin arvioiden mukaan jopa 70 % työttöminä ja erityisesti nuorten työttömien miesten ongelmaksi meinaa tulla heroiini. Yksi nainen kertoi kyyneleitä silmissä, ettei enää voi tehdä työtä kun hänen tyttärensä on sairastunut diabetekseen ja hänen täytyy hoitaa lasta. Työtä monet kyllä haluaisivat tehdä, kun sitä vaan olisi.



Tähän tarpeeseen toivoa onkin tuomassa koruprojekti, sillä talvikuukausista selviäminen olisi monelle ilman ulkopuolista apua hankalaa tai mahdotonta. Keväällä ja kesällä helpottaa, kun saa marjoja ja hedelmiä, eikä lämmitykseenkään mene rahaa. Koruilla onkin tarkoitus aina selvitä talvesta kevääseen. Korujen tekijähän ei itse välttämättä saa rahaa tai ainakaan se ei ole riippuvainen siitä, kuinka paljon koruja tekee tai ei tee. Raha jaetaan niin, että eniten tarvitsevat ja yllättävät tilanteet huomioidaan.


Mutta toivoa todella on. Nuorissa ja lapsissa on toivo. Kannustusta saavissa ja hiljalleen itseensä uskovissa ihmisissä on toivo. Sain tavata jutella parin nuoren kanssa ja iloita heistä ja heidän kanssaan siitä rohkeudesta ja toivosta joka heissä oli. Juttelin nuoren naisen kanssa, joka on siitä millet-yhteisöstä ensimmäisiä nuoria, jotka opiskelevat yliopistossa - ellei ensimmäinen. Hän opiskelee nyt toista vuottaan kieltenopettajaksi ja kertoi iloisena, että kokeet olivat menneet hyvin ja hän sanoi pitävänsä opinnoistaan. Aluksi oli tuntunut lähes mahdottomalta muuttaa pois kotoa ja omalta tutulta lähiseudulta, mutta nyt hän pärjääkin ja opinnot etenee hyvin. Voi mikä merkki toivosta hän on myös muille.

Toinen nuori on päättäämässä lukionsa tänä keväänä ja hänelle näyttäisi myös nyt aukeavan opiskelupaikka syksyltä. Hän hymyili ujosti mutta luottavaisen oloisena kun kyselimme fiiliksiä opintojen suhteen. Tietysti jännittää lähteä pois kotoa alueelle, joka on itselle outo eikä juuri tunne ketään. Näillä näkymin on tosin menossa samaan paikkaan toisen millet-nuoren kanssa, niin olisi nuorille miehille ainakin toisistaan seuraa ja tukea ja turvaa.


Itse olen kyllä taipuvainen uskomaan ja ajattelemaan niin, että koulutus on hyvä ellei monella tapaa paras avain toivoon ja parempaan tulevaisuuteen. Vaikka totta on, ettei kaikki koulutetut saa helposti hyvää työpaikkaa, mutta on myös vaikea vakuuttaa mua että koulutus huonontaisi työnsaantimahdollisuuksia. Koulutus myös pikkuhiljaa nostaa itseluottamusta ja itsevarmuutta ja tietysti tuo mukanaan monenlaista tietotaitoa, joka ei pelkästään rahalla ole mittattavissa.


Huomenna teen vuokranantajan kanssa vuokrasopimuksen. Hän on koittanut vähän onneaan ja pyytänyt lain määrittelemää summaa suurempaa summaa. Suullisesti päästiin jo melko tyydyttävään lopputulemaan, mutta nyt hänellä olisi äskeisen puhelinkeskustelun perusteella intoa koittaa nostaa summaa vähän ennen huomista kirjallista sopimuksen tekoa. Jotta toivoa olisi, tein suklaa-saksanpähkinämuffinsseja., huomenna vielä koristelu jos ennättää Jos ne ei vaikuta lopputulokseen, niin ehkä niistä on kuitenkin iloa :)

Ohje täältä http://villacaramilla.blogspot.com.tr/2013/09/saksanpahkina-suklaamuffinssit-n.html sen verran sovelsin että oli vaan maitosuklaata ja osan sokerista korvasin muscovadosokerilla, kun sattui sopivasti kaapissa olemaan. Kotikulmien perjantaibasaarilta löytyi vielä noin suloisia ja vahvatekoisia vuokia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti