kalabaliikkia

kalabaliikkia

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

MatkaMartta palatsissa ja joulutunnelmassa.


Huhhuh. Blogin kirjoittamisen ajattelu ei näköjään siirry tekstiksi tänne. Olen sitä nyt 1,5 vkoa koittanut ja ei toiminut. Pahoitteluni teille, jotka ovat käyneet kurkkimassa tätä tuloksetta. Pyrin parantamaan tapani.

En edes oikein tiedä mihin päivät ja lähinnä illat ovat menneet. Mutta jonnekin läksyjen, ystävien tapaamisten, kaupungilla kiertelyn ja joululahjojen osteluun ne ovat hulahtaneet. Jospa ne alkaisivat taas totella minua paremmin ja pysyisivät järjestyksessä. Piti ihan selata kuvia, että muistaisi mitä olen tehnyt. Ilmeisesti en ole edes kameraparkaa paljon tänä aikana ulkoiluttanut.

Viime lauantaina kävimme kämppiksen kanssa valloittamassa Dolmabahcen palatsin, joka näkyy päivittäin lauttamatkoilla, mutta jossa en ole aiemmin sisällä käynyt. Olin kuullut järkyttävistä jonoista ja siitä kuinka aivan liian suurissa ryhmissä kierretään kuumaa palatsia, jossa happi loppuu jne. No, näin joulukuussa kokemus oli parempi. Jonoa ei ollut, englanninkielisen opastuksen ryhmätkään eivät järkyttävän suuria ja kuumakaan ei kerinnyt tulla :) SUosittelen kyllä tätä palatsia Istanbulin kävijöille varsinkin, jos ette muissa maissa ole käyneet paljon hoveissa ja palatseissa, kyllähän ne jonkin verran ilman muuta toisiaan toistavat, mutta hienoa oli! Sisällä ei saanut ottaa kuvia, joten kuvat on nyt ulkoa palatsin pihalta. Täältä löytyy kuvat ja juttua Topkapın palatsin reissulta lokakuulta. Sieltä viimeisimmät sulttaanit muuttivat Dolmabahceen ja siellä asui myös Turkin tasavallan perustaja Atatürk myöhemmin. 


Etualalla moskeija ja taustalla häämöttää Dolmabahcen palatsi

orvokit kukkii :)


Samassa kuvassa on nupullaan tämmöinen kaunis kukkanen ja ruskalehdet ovat tippuneet jo sinne samaan penkkiin







palatsin puutarhasta oli aika hienot näkymät


Piipahdettiin vielä katolisen kirkon pihalla ja sinne oli tullut aika reippaasti koristeltu ja valaistu seimiasetelma ja myös kuusi. Vaikka ehkä maltillisemman linjan naisia olenkin, toki ne olivat kauniita ja täällä aika harvinainen näky.




Seuraavana päivänä, sunnuntaina täällä Istanbulissa luterilaisessa seurakunnassa laulettiin suomeksi joululauluja ja kylläpä olikin ihana pitkästä aikaa laulaa suomeksi ja vielä näitä ihania joululauluja Jouluyö juhlayö, enkeli taivaan ja uudemmista jouluyön hymni, myös lapset lauloivat kauniisti ja olivat liikuttavan suloisia, nukketeatteriesitys oli hilpeä ja hyvä, tortut ja piparit täydellisiä ja kirkko kauniisti joulukoristeltu. Kyllähän se auttoi joulutunnelman syntymisessä taas palasen eteenpäin.



Kauppohin alkaa täälläkin ilmestyä kuusia, koristeita ja punaisia kynttilänjalkoja jne. Niitä ei suinkaan joulunvuoksi sinne kuitenkaan ole ostettaviksi laitettu vaan uutta vuotta, mutta koska eivät juuri joulukoristeista eroa, niitä olen itsekin muutaman kotiin löytänyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti