kalabaliikkia

kalabaliikkia

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Naapureihin tutustumisen yksi keino


Olen tässä toivonut, että voisipa tutustua paremmin johonkin naapureista. Olen kyllä moikkaillut jne. mutta en kovinkaan jutuille päätynyt. Käyhän se näinkin :)

Menin aamupäivästä pihalle ja myös uimaan. Moikkasin naiset ja yhdelle suloiselle pienelle uimarille lepertelin ja ihastelin hänen kanssaan pientä kumiankkaansa. Päätin, että uinti riittää ja lähdin kotiin. Avain oli huolellisesti mukana ja tällä kertaa jostain syystä jopa mekko ja vesipullo ja puhelin myös. Ovi ei auennut. Aamulla olin sen vaan painanut kiinni, en avainta edes käyttänyt. Täällä ei siis ole abloy-tyyppistä systeemiä, vaan ovi pitää laittaa avaimella lukkoon, jotta se olisi kunnollakunnolla kiinni. Mutta mun ovi ei avautunut millään tavalla. Ei vaikka nosti tai työnsi tai teki mitä vaan normaalia kikkaa. Jotta olisi vielä hauskempaa, olisin kaivannut kodistani erityisesti wc-tiloja...

No, vanha kunnon vartijakopin setä on aina osoitteeni kriiseissä. Tiesin että talonmiehemme on päivätauolla, mutta menin silti sinne pohtimaan mitä tehdä. Vartija päätti silti soittaa talonmiehelle. Se ei olisi kuulemma halunnut tulla, mutta aika reippain sanakääntein vartija kertoi miesparalle, että ei se ole pelkästään työtä vaan jokaisen ihmisen tehtävä auttaa toista. Minua vähän harmitti, mutta en syyllisyyttä siitä ripityksestä ota, en ollut pyytänyt hätyyttämään talonmiesraasua. Tulihan se kuitenkin, mutta ovi pysyi kiinni. Ei auttanut voima eikä haetut kättäpidemmät. Ihmettelimme siinä, miten on mahdollista oven näin yhtäkkiä päättää lakata avautumasta. Talonmies soitti vielä mun puhelimesta lukkosepälle ja neuvoi vessaankin muualle.


näiden kanssa taas tultiin
lämpöä riittää



Menin pihalle odottelemaan olettaen, että näen sieltä lukkosepän tulon. Siellä oli vielä samoja naisia kuin aiemminkin ja tietenkin näyttivät hämmentyneiltä, kun palasin hiukset märkinä samassa mekossa sama kassi kädessä altaalle kuin muistinsa menettänyt. Selitin tilanteen ja heti tuli tsemppauksia ja minua kohti ojennettiin suolattuja pähkinöitä. Lupasivat tulla koittamaan myös avaamista, mutta luopuivat kuultuaan talonmiehen ponnisteluista. Pääsin myös polttavaa aurinkoa pakoon heidän kanssaan yhteen pihan ainoista varjokohdista nurmikolle. Pian siihen tuli naisten kaveri ja heille minut esiteltiin uutena kaverina, joka on Suomesta ja joka odottaa lukkoseppää ja johon ovat tänään tutustuneet.

Voi, kuinka tykkäänkään tästä piirteestä tässä maassa ja tämän maan kansalaisissa. Ihminen otetaan huomioon oli se vieras tai ei ja heti koitetaan jotenkin auttaa. Ei  sillä, etteikö suomalaisissa olisi samaa piirrettä, mutta jotenkin se korostuu täällä ehkä ulkomaalaisena kun on niin monista asioista niin pihalla. Kokemusta on myös joltain lääkärireissulta, kun en osannut vastata lähtiessäni virkailijalle kaikkiin kysymyksiin, niin vieressäni ollut mummo kertoi virkailijalle kaiken mitä lääkäri oli sanonut minulle. Voishan se olla kurjaa, että kaikki tietää kaiken, mutta nyt mummo oli kyllä auttavainen. Minut neuvottiin toiseen paikkaan ja heti penkissä istunut rouva puuttui puheeseen ja kertoi miten sinne pääsisin :D Oi Turkki.

Lukkoseppä tuli laukkuineen ja käänsi hänkin avainta, tuloksetta. Sitten hän siirtyi askel askeleelta rajumpiin välineisiin ja voimakkaimpiin potkuihin oviparkaani kohti. Ovi ja lukko osoittautuivat kestäviksi, mikä kyllä on aivan loistava asia. Lopulta viimeinen keino tepsi ja ovi aukesi. Olin pitänyt taskulamppua avuksi ja seppämies oli selittänyt että avaimen kieleke on varmaan jotenkin sillain mennyt rikki, ettei tottele avainta lainkaan, mutta että vika ja tilanne selviää vasta kun ovi on auki. Mietittiin, olisko maanjäristykset voineet liikutella jotenkin niin lukkoa ja paikkoja, että ovi ei auennut. No, kun ovi aukesi niin hämmästys oli valtava. Mikään ei ollut ovessa vikana. Tämä lukkojen asiantuntija näytti siltä, että ikänsä puolesta oli jos sun monenlaista ovea avannut ja sanoi, että tämä vasta on outoa. Kieleke liikkui ihan normaalisti nyt. Hän lisäsi vähän öljyä, sanoi että ei sille nyt mitään voi tehdä kun vikaa ei näy ja antoi käyntikorttinsa, jossa olevaan numeroon soittamalla saa palvelua 24/7.




ensimmäinen kahvalti

ja tee ystävien kanssa

ja Izmirinlahtikin nähty

Summa summarum, juttelin naapureiden kanssa, minulla on käyntikortti lukkosepälle ( ei koskaan huono asia) ja huomasin kortin toiselta puolelta, että samalla miehellä on myös suutariliike ja yhdet kengät kaipailisivat suutaria kovin. Ei huono päivä, ei ollenkaan.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Vieraana ja kotona.

Suomen meiningit on taakse jätetty ja eilen kone laskeutui tänne helteeseen. Suomen kylmää kesää valittaessani olen tuntenut pienen piston sydämessä, tietäen että kohta pääsen aurinkoon ja tiedostaen myös sen, että liiasta kuumuudesta tulee valitettua myös. Nyt vaan on ollut välimuodot aika vähissä ja Suomessa liikuttiin aika paljon jossain tuolla +6-13 välillä, vaikka pari yli 20 asteen päivääkin tuli mukaan. Tänne luvattiin 37-39 päivän ylimmäksi, mutta nyt mun iloksi on ollut pari astetta vähemmä,  siinä 31-34 hujakoilla. Pikkuhiljaa tähän kai taas tottuu.

suomirakkautta



 Suomesta on tulossa vielä lisää postauksia, mutta päällimmäisenä mielessä nyt tämä monia muitakin  ulkosuomalaisia erityisesti kesäaikaan puhuttava problematiikka kotiutumiseen, koteihin, lomailuun jne. liittyen. Suomi-aika tuli ja meni ja oli ihana. Kotiinpalu oli myös hyvä juttu (nyt kodilla tarkoitan tätä Turkin kotia, missä on vaatekaapit ja omat tavarat), mutta en todella ole mikään Miss Siirtymä - nää muutokset ottaa aina vähän lujille.

En ole koskaan ollut kuukautta lomalla missään muussa maassa kuin nyt nämä noin kuukauden Suomen reissut, joten en tiedä miltä kotiinpalu sellaiselta tuntuu. Nyt jos lomailee synnyinmaa-kotimaassaan asuinmaasta, niin tilanne ei ole ehkä ihan sama. Sitä jotenkin elää niin täysillä "kuin kotonaan" molemmissa maissa, että aina jotenkin ottaa vähän kipeää siirtymät. Kun sitä tarrautuu molempiin maihin, kuten laastari ihoon, niin kyllähän sen irtoamisen huomaa. Täällä nyt se arki on ja sillätavalla myös koti, mutta Suomikin kyllä ehtii imaista mukaansa. 






Suomessa vietetyt pätkät nyt tietysti on kaukana tavallisesta arjesta. "Ulkomaantäti" menee kahvipöydästä toiseen ja lapsuudenkodin siivoaminen tai maalaaminenkaan ei tunnu arjelta, vaan ihan vaan eksoottiselta. Monet kaverit ja sukulaisetkin ovat lomalla ja sen myötä heistä monia myös ehtii tavata enemmän kuin normaalissa arjessa ehtisi. Sellaisen jälkeen hetki menisi muutenkin sulatellessa ja tasoitellessa sosiaalisuutta ja etenkin kun samalla vielä vaihtaa paikkaa maasta toiseen.

Eilen illalla etsin pannulappua täältä kodistani, enkä heti muistanutkaan missä parhaat lappuset on, enkä myöskään muistanut että pari päivää ennen lähtöä vaihdoin lyhythihaiset paidat kaapista lipaston laatikkoon. Ruokakaupassa laktoosittomat tuotteet meinas olla piilossa, vaikka niitä on sieltä useamman kerran tullut haettua. Huoh. Pieniä arkisia asioita, mutta niistä tuli olo että olen vieraana täällä. Toisaalta Suomessa koko aikana onnistuin ehkä kaksi kertaa suoraan maksamaan ostokset pankkikortilla ilman että myyjän piti antaa jotain vinkkiä ;)

Kyllä se tästä taas lähtee. Oletan, että vanhat kunnon konstit auttaa. Koko huushollin imurointi ja luutuaminen ja loppujen tavaroiden purkaminen matkalaukuista. Huomenna pääsee vielä lauantaibasaarilta hakemaan vihanneksia ja ihania hedelmiä - jospa se arki sieltä tulisi ja kotiuttaisi :)

perjantai 30. kesäkuuta 2017

10+1 kysymystä ulkosuomalaisille


Kiitos haasteesta ja kysymyksistä Lempipaikkojani blogin Jonna Ulkosuomalaisen elämä on ihan tavallista elämää, välillä unohtaa elävänsä jotenkin kummallisesti tai olevansa joku ulkosuomalainen - titteliä kantava. Joskus taas miettii, ettei siinä virastoissa juoksemisessa ja kulttuurien sekamelskassa ole mitään normaalia... Sitä se on - elää ulkosuomalaisena. 

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Lämpö ja valo. Tosin ensin mainittua on joskus vähän liiankin paljon ja joskus toki myös liian vähän. Tuoreet, hyvälaatuiset ja edulliset hedelmät ja vihannekset basaarilta ja basaarit muutenkin. Meri ja vuoret. Jollain tapaa rennompi tapa elää ja ihanat ihmiset.
2. Entä ikävintä?
Huonolaatuinen ilma, byrokratia, kun sitä joutuu säätämään, laktoosittomien tuotteiden minimaalinen saatavuus.
3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Kummityttö perheineen asuu Japanissa, enkä ole neitiä koskaan vielä nähnyt. Se voisi olla yksi kohde, tai Islanti!
4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Minä en ole ihan valtavasti eri puolilla maailmaa matkustellut, mutta Riika oli niin kaunis Jurmalan rantoineen sinne voisin mennä tai Jäämerelle Pohjois-Norjaan ja Turkissa nyt voisin hyvin vaikka Fethiyetä katsella uudestaan.
5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Kohdan kaksi mukaan kaipaan laktoosittomia tai edes vähälaktoosisia tuotteita, tai niitä korvaavia kaura/soijapohjaisia tuotteita. Muuten en koko aikaa kaipaa aktiivisesti mitään erityisesti, mutta oltermanni, jälkiuunipalat, viili ja monet muut erilaiset maitotuotteet on aika ihania näin kun pääsee Suomeen ja voishan niitä talvellakin joskus syödä.
6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Kyllä, enköhän tule. Tarkalleen milloin, sitä en tiedä. Nyt on hyvä näin.
7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Mitään ihan tosi erikoista ei nyt tuu mieleen. Turkissa muslimien juhlapyhät tietysti on suosittuja, kuten Ramadan ja Kurban bayram. Näiden lisäksi on esimerkiksi Lastenpäivä, jolloin on erilaisia lastenjuhlia ja -tapahtumia ja kauniisti puettuja lapsia näkee isien, äitien, mummojen jne. kanssa kulkemassa kaupungilla. Päivä on 23.4. ja siitä kesä virallisesti alkaa :)

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Kielitaidottomuus se suurimman haasteen laittaa aluksi kaikkeen mahdolliseen. Kesti myös hetkisen tottua siihen, että kaikkialle on pitkä ja nimenomaan arvaamattoman pitkä matka, ei välimatkojen vaan ruuhkien ja niiden ennaltaarvaamattomuuden vuoksi. Whatsappin, Skypen, Messengerin jne. suoma helpotus ystävyyssuhteissa ja jopa kummitätinä olemiseen on ollut yllättävä, vaikkei korvaakaan kohtaamisia, mutta auttaa.
9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Voisin, mikä jottei.
10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki? 
Elokuun 10. päivä sanoin heipat siihenastiselle kotikaupungilleni, ihanalle ja raivostuttavalle Istanbulilleni ja otin suunnan etelämmäksi Izmiriin. 
11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Haaveena olisi päästä elokuussa Kreikan saarista jollekin, varmaankin Chiokselle ja Suomeen ainakin myös.
Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen: 
  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen
Minä lähetän haasteen samoilla kysymyksillä eteenpäin seuraaville ulkosuomalaisille bloggaajille:
Lähes kaimalle Martanmatkassa blogin Martalle, elämästään Afrikassa mielenkiintoisesti kertovalle Edustusrouvanpäiväkirjan Katalle, Thaimaan elämästä kirjoittavalle Thaimaanrannanmaalariblogin Heidille, elämää Israelissa valoittavalle Appelsiinipuunalla-blogin Jaelille ja vielä toiselle Afrikkablogille Algerialapsiperheensilmin Lauralle.



maanantai 26. kesäkuuta 2017

Lämmön maasta valon maahan - Oi juhannus ja juustokeitto

Izmirissä oli lämpöä ympäri vuorokauden ja täällä taas valoa on aamulla ja illalla ja siinä väleissä. Nyt on ollut niin pilvistä, että ihan keskellä yötä ei näe lukea sängyssä, mutta tässä viileydessäkin tuo valoisuus on NIIIN ihanaa <3 

Lähdin ennen juhannusta torstaina aikaisin aamusta kotoa. Ihan parashan on se fiilis, kun kello soi 3.20 ja tietää että matkaa on edessä. Lentokentällä odotellessa aurinko nousi tuttujen vuorien takaa ja tsemppaili mua matkaan. Perinteistä Starbucksia ei Adnan Menderesin kentältä löydy, mutta suunnistin johonkin aamupalaa lupailevaan paikkaan. Sandwicheja ja toasteja ei ollut jäljellä, mutta pizzaa oli monessa laadussa. Sitä tilatessani kuulutettiin jo lento, mutta koska lensin Sun Expressillä, jossa ruokaa ei ole, halusin jotain tilata. Sanoin turkiksi, että ihan mikä vaan pizza käy - kone lähtee pian ;) Tilauksen vastaanottanut mies sanoi pizzoja jakaneelle pojalle, että annapa tälle leidille (hanımefendi) vaikkapa juustopizza, mutta älä ota niitä kuumimpia, nyt ei ole aikaa jäähdytellä ruokaa :) Ihanaa, NIIN turkkilaista, eipä sitä tarvinnut multa kysellä, toimintaa vaan. Kyllä myyjä tietää, mitä asiakas tarvitsee. Tällä kertaa ainakin meni kyllä ihan nappiin, jokainen tietää miten kiehuvan kuuma juusto polttaa. Aamupalaksi siis vettä ja juustopizzaa. Ihan niin kiire ei olisi ollut, kone jouduttiin vaihtamaan ja uutta odotettiin vajava tunti. Joitain asia tuntui harmittavan enemmänkin, mua ei niinkään, vaikka aamu oli varhainen. Parempi tunti myöhemmin ehjällä koneella, kuin aikaisemmin niin-ja-näin-tyylisellä. Mikä kiire se on valmiissa maailmassa...


heippa vuoret ja auringonnousut

'
Taas selvisin tästä vaikeasta kohdasta sen suuremmitta ongelmitta, linkin takaa voi lukea siitä, kun ei mennyt niin putkeen ;) Samainen kummityttö E, isoveli S ja ihana äitinsä L tulivat kentälle vastaan kuin helmikuussakin. Aikaa ennen junaa ei ollut niin kovin paljoa, mutta ehdittiin Burger Kingiin kuitenkin syömään. Taas oli ulkosuomalainen huuli pyöreänä, kun kassalta ojennettiin jonkinlainen kaukosäätimen ja puhelimen sekoitus kalikka, joka kuulemma soi kun annokseni on valmis. En tajunnut mitään, mutta yritin käyttäytyä vakuuttavasti ja onneksi L oli asiantuntija ;) Tietysti annoin maksaessani pankkikortin myyjälle, enkä itse tajunnut laittaa sitä maksaessani siihen laitteeseen. Se on aina niiiiin hankalaa Suomessa, kun vuodesta 11kk ojentelen sitä myyjälle Turkissa. Hyvällä tuurilla loman viimeisellä viikolla tajuan toimia, kuten Suomessa pitää ;) Junan ikkunoista kurkkiessa vihreys, valoisuus ja hiljaisuus hämmensivät taas. Valkorunkoisia koivuja seurasivat soiset pätkät kuusineen ja valkoisine niittyvilloineen ja suopursuineen, sitten peltoaukea ja pari taloa :) Junamatkan päätteeksi äiti tuli hakemaan. Tutun kaupan kassalla oli ala-asteelta asti ollut kaverini ja auton mittari näytti +7. Olen päässyt perille Pohjolan kotiini <3

junan ikkunasta

plus seiska on enemmän kuin miinus seiska!

Tuttua oli myös se ruoka, jota iltapalaksi syötiin. Oi juustokeitto - punainen hera - juhannusjuusto - tuo herkkujen herkkku ja tuo hyvänmakuinen syy siihen, miksi Keski-Pohjanmaalaiset naiset ovat väsyneitä keskikesän juhlan koittaessa. Täältä löytyy ohje tuohon lapsuudestani asti tuttuun juhannus- ja juhlaruokaan. Muistan ihan lapsuudesta sen, kun isän tai äidin kanssa haettiin naapuritilalta maitoa isolla 20 litran valkoisella ämpärillä - aina sillä samalla. Silloin 80-luvulla vielä sai kävellä sisään naapurin navettaan katsomaan lehmiä ja sitä kuinka maito kulki katonrajassa putkissa kohti tankkia, josta emäntä laski ämpäriin maitoa. Aina pyydettiin 15 litraa, jotta ämpäri ei läikkyisi yli ja aina sitä sillä hinnalla sai sen 20 litraa ja meinasi läikkyä. Lasten tehtävä oli pitää ämpäriä pystyssä. Isä kantoi puita pirttiin ja naiset keitteli soppaa. Sitä keitetään noin 6-8 tuntia, eli siinä se päivä ja alkuyötäkin meni. Muistan sen makeanimelän tuoksun leijailleen koko talossa. Juhannuksen tuntu tuli siitä, puhtaasta talosta ja maljakkoihin haetuista niittykukista.

Tätä aikaavievää keittoa on juhannuksen lisäksi keitetty myös suuriin juhliin, kuten rippijuhliin, lakkiaisiin. Ennenvanhaan se on ollut myös pitoruoka, mutta sen pääasiallinen sesonki on kuitenkin juhannus. Juustokeittoa voi myös pakastaa ja muistan yhden Tapaninpäivän, jolloin suku oli meillä koolla. Kun ruoka oli syöty ja kukaan ei jaksanut enää lisää, toi äiti vähän epäröiden juustokeiton pöytään ja kysyi että kukaan ei varmaan tätäkään enää jaksa?! Tuskin äiti sai kulhon pöytään, kun setäni ja osa serkuista oli jonossa lautaset käsissä kuin kansakoulupojat. Kuulemma juustokeittoa aina jaksaa :) Ehkä tämä on vähän sellainen perinneruoka, että siihen pitää tottua lapsesta saakka. Äitini ei ole tältä alueelta kotoisin ja on kyllä tottunut. Hänen siskoistaan yksi sanoi, että ihan hyväähän se on, mutta pitäisi syödä silmät kiinni. Hassu väri tulee maidon sokerista, joka pitkään kiehuessaan muuttuu punertavaksi, josta nimitys punainen hera tuleekin.

kohti kotia

Oi <3

Yksi juhannusperinteistä on ollut juhannusajelu ja juustokeiton vieminen sedälle ja sedän perheeseen tuohon sadan kilometrin päähän. Nyt toteutimme myös tämän ja niin sain sukujuhannuksen. Ensimmäinen juhannus Suomessa sitten kesän 2013. Kylmä, mutta valoisa. Mölkkykisa tietysti otettiin pariinkin otteeseen ja ilokseni voin todeta olleeni voittajajoukkueessa kerran! Toinen kohokohta oli kun sedän vaimo heitti mölkyn kahden auton alta :o Naisenergiaa!! MatkaMartan mölkkyrakkaudesta voi lukea myös täältä. Saman suvun kanssa sitä nytkin pelattiin siis :)

ilta-aurinko mäntykankaalla

yksi tyylinäyte asiaankuuluvasti toppatakissa
aamuöinen taivas


Vähän olen jo ehtinyt kameran kanssa kuljeskella äidin pihapiirissä, jossa on ihana alkukesän vehreys, niistä sitten oma postaus myöhemmin.





tiistai 20. kesäkuuta 2017

Järisyttää ja keinuttaa.

Viikko sitten maanantaina olin ystävillä kylässä ja istuin siellä sängyllä jutellen heidän kanssaan. Yhtäkkiä tuli olo kuin istuisin vesisängyllä ja ihmettelin ääneen että onko tämä maanjäristys?? Muut seisoivat/istuivat, eivätkä heti tunteneet ja vakuuttelivat, ettei ole. Pian heidänkin mieli kääntyi ja totesimme, että on tämä kyllä. Minä en ollut koskaan tuntenut niin voimakasta ja pitkään kestänyttä järistystä, tätä edeltäneet olivat olleet vaan pieniä hetken tärähdyksiä. Pian myös muut totesivat, että tämä on pisin ja kovin myös heille. Olimme seitsemännessä kerroksessa, se toki lisäsi heilutusta. Uutisista myöhemmin katsoin, kestoaika oli noin 8-10 sekuntia ja joidenkin tietojen mukaan siinä oli kaksi ihan perättäistä, mene ja tiedä. Joka tapauksessa tuntui pitkältä, vaikkei toki niin kauhean pitkä aika ollutkaan. Kun loppui, mentiin kurkkimaan ikkunoista naapureiden reaktioita. Kaikki näytti normaalilta, joten jatkettiin myös elämää ja alettiin etsimään netistä tarkempia tietoja.

Se säikäytti kyllä, kun CNN Türkin uutisista tuli viesti, että Istanbulissa on ollut maanjäristys. Säikähdettiin siellä olevien ystävien puolesta, että jos onkin niin että siellä on ollut tosi iso järistys, joka tuntuu Izmirissä asti. Mutta pian selvisi, että siellä on tuntunut vähemmän kuin täällä ja että se on ollut Egeanmerellä lähellä Kreikan saaria ja voimakkuudeltaan 6.3.

uusi ihastukseni, turkkilainen kahvi myös kotona
teetä ja oliivitäytteistä açmaa

helteitä pakoon uimaan


Jälkijäristyksiä oli ehtinyt seuraavan 24 tunnin aikana tulla jo yli 200 ja sama tahti on jatkunut. Suurin osa ihan pieniä ja muutamia isompiakin, 3-4 Richterin asteen. En ole tänne saakka niistä yhtään edes tuntenut. Netissä kaikissa mahdollisissa uutisissa jokainen professori ja asiantuntija on nyt päättänyt päteä ja kertoa eri teorioita siitä, kuinka voi tulla vielä suurempia järistyksiä ja muuta sellaista. Onhan osa ainakin varmasti ihan totta ja toki voi tulla vaikka kuinka suuri järistys. Aina voi, kun kerran nuo mannerlaatat tuossa hengaa ja liikuskelee. Ja toki on hyvä varautua jne. Mutta sellaisenkin kehotuksen olen lukenut, että olisi hyvä vaihtoehto muuttaa telttoihin - oliskohan vähän yliampuva neuvo jo?

No, olin kuitenkin jo ajatellut ettei enää tule isoja jälkijäristyksiä, kunnes lauantai-iltana istuskelin lasitetulla parvekkeellani ja väsäsin sähköpostikorttia tädilleni Suomeen, jolla olisi 80-vuotispäivät, joihin en pääsisi. Yhtäkkiä alkoi laattalattia heilua jalkojen alla ja ehdin säikähtää, että tuleeko lasit niskaan. Mietin pitäisikö istua paikallaan vai mitä, mutta lasien pelossa lähdin kohti keittiön oviaukkoa, mutta sitten olikin järistys jo ohi. Olin niin kiitollinen, että sen ensimmäisen joka tuntui kunnolla, sain kokea ystävien luona ja nähdä kuinka rauhallisesti he toimivat ja että voi tuntua ihan kunnon tärinää ja silti talolle ei tapahdu mitään eikä astiat edes tipahtele pöydiltä. Heti, kun järisee, menee maanjäristyksiä näyttävät nettisivut tukkoon, joten hetki pitää infoa odotella, nyt tuli tieto että samalla alueella Egeanmeren pohjassa oli ollut 5.5 Richterin keinutukset.

basaarin ihania melonikasoja






Olen toki lukenut jotain infoa, että mitä pitää tehdä kuinkakin suuressa järistyksessä, mutta silti oli aika hämärä olo niistä ja osin toki edelleen. Se on ehkä yksi sellainen asia, mitä on hankala lukea pelkästään kirjoista ja koittaa yrittää ymmärtää. Mediassa kun usein myös näytetään vaan niitä järistyksiä, joista aiheutuu valtavia tuhoja ja tuhannet ihmiset kuolee ja on kodittomia. Nyt olen lakannut lukemasta kaikki mahdolliset uutiset ja olen rauhoittunut. Miten ja miksi pelätä etukäteen sellaista, mille ei kertakaikkiaan voi mitään. Vaikka seisoisin viikon päällään tai valvoisin yöt, ei maanjäristys tule sen todennäköisemmin tai epätodennäköisemmin. Alitajunta vaan käy vähän kierroksilla ja viime yönäkin säpsähdin pari kertaa hereille varmaan ohikulkevaan rekkaan ja mietin, että taasko järkkyy maa, mutta ei onneksi.

Sen verran olen varautunut, että on jonkun saamani vinkin tai ohjeen perusteella reppu, jossa on vaatekerta, passin kopio, vähän rahaa, viltti, vettä tms. Enemmän se ehkä on mielenrauhoittamiseksi, paljonko niistä sitten oikeasti olisi hyötyä, ehkä vähän, olettaen että sen saa siepattua mukaan. Oletteko te muut kokeneet millaisia maanjäristyksiä tai miten niihin varautuneet?

MatkaMartta siirtyy varhain torstaina Suomen peruskallioille ja pakoon myös tänne tulevia lähes 40 asteen helteitä :) Sieltä sitten palataan.



bougainvillea

ja parvekkeen pelakuu


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mikä maa mansikka?

Kumpi on parempi, Suomi vai Turkki? Kummasta tykkäät enemmän? Oletko asettunut jo tänne?
Mitenpä tuollaiseen nyt vastata. Voisiko olla luvallista tykätä molemmista. Tietysti Suomi on kotimaa, lapsuudesta asti tuttu. Jotain sellaista suomalaisuutta kai minussa on, joka pysyy. Sanontaa soveltaen... ihminen voi lähteä Suomesta, mutta Suomi ei ihmisestä... Eau De Colognen Johanna pohti näitä myös joku aika sitten käytyään Suomessa ja sain lisää intoa kirjoittaa tästä. Onhan tämä muutenkin sitä aikaa vuodesta, kun ulkosuomalaistet blogit täyttyy suomikaipuusta ja jos jonkinsortin suomi-pohdinnasta. Viikonloppuna siis vastailin taas näihin, kumpi on parempi - kysymyksiin.




kivien kolossa kasvava kaunis köynnös, mutta mikä?





Jostain syystä ennen on ollut se olo että pitää vastata kysymykseen jommalla kummalla, mutta nykyään lähinnä kertoilen molempien hyviä puolia ja koitan kuvailla sitä, kuinka onnellinen voin olla että on kaksi maata sydämessä. Ei siitä nyt ehkä kuitenkaan mihinkään pääse että Suomi on Suomi, kuitenkin se maa, jossa suuri osa ihmisistä puhuu sydämeni kieltä. Siellä on äiti ja isän hauta ja sinne ulkosuomalais-siskonikin vaeltaa kesäksi. Siellä on oikeaoppisen vaaleansininen taivas ja sen pilvilampaat ovat kyllä juuri niin ihanan pumpulisia palleroisia, että oijjoi. Koivumetsän humina lauantai-iltana, kun käy hakemassa saunavastan (ja ne hyttyset) ja se miten mäntymetsä tuoksuu ja ratisee kuumana kesäpäivänä, oijoji. Luonto kyllä liittyy kovasti mun parhaisiin suomi-juttuihin ja siihen kun yhdistetään lähisuku ja parhaat ystävät, niin siinä on aika hyvä paketti. Oi Suomeni!

Tietysti on myös niitä isompia Suomi-juttuja kuten ilmainen koulutus ja lähes ilmainen terveydenhoito jne, mutta jos ei niihin nyt mennä, niin kyllä se tuttu puhtauden, viileyden, suomen kielen, järjestelmällisyyden ja hiljaisuuden yhdistelmä on se, mitä mulle on Suomi. Onhan tietysti myös suurin osa muistoistani sieltä ja suomalainen kulttuuri, tavat ja luonteenpiirteet ovat minuun siirtyneet kiitos vanhempien, suvun, koulun jne. Se on sitten toisen tekstin arvoinen aihe, että näin vähän kauempaa katsottuna alkaa erottaa positiivisia ja ei niin positiivisia puolia.

Kirjoitan tätä parvekkeella kuunnellen sirkkojen siritystä, ilta on viilennyt lähemmäst kahtakymmentä astetta ja on jo melkein vilpoinen. Päivät on aktiiviselle elämälle vähän turhan lämpimiä nyt, mutta vielä pärjää sisällä, kun pitää ikkunat kiinni ja paksut verhot edessä. Tosin kyllä ulkonakin vielä pärjää. Ihoa hellivä aurinko on ihana, mutta aurinko täällä on kyllä myös välillä raa'an polttava. Mutta sen vastakohtana on ihanat illat, kun laskeva aurinko värjää taivaanrannan persikkaiseksi ja parvekkeen laatat tuntuu ihanan lämpimiltä paljailla varpailla. Kesä täällä on myös tuoreet hedelmät basaarilta. Meloneita koputtelevat mummot ( ja minäkin asiantuntevasti yritän), huumaavasti tuoksuvat persikat, vuorotellen kypsyvät mansikat, kirsikat ja viinirypäleet. Oi Turkkini!

varpaiden vilvottelua ja alkavat rusketusraidat


jalkapallo on pop

niin alkaa maa jo kuivua kesän edetessä 






lauantai 20. toukokuuta 2017

Lampaita laskemassa...

Öisin alkaa olla lämpöä jo sen verran, että minä öisin palelevakin olen jo nukkunut ikkuna raollaan, mutta lämpimän peiton alla (tänään tosin vaihdoin keskilämpöisestä ohuimpaan, saas nähdä). Katukissoihin ja -koiriin olen jo tottunut ja kukko kiekumisineen on tuttu myös. Tässä pari yötä sitten kuitenkin heräsin jo lapsuudesta tuttuun ääneen - bääää bäää, määäää :D Oli pimeää, niin en jaksanut lähteä turhaan ikkunaan katsomaan, mutta tuo on ääni, josta en vaan voi erehtyä.

Hauskaa oli, että uniseen mieleen tuli ekana ajatus, "Joo, nuo on varmasti karanneita lampaita, mutta minun EI tarvitse tehdä niiden eteen mitään." Minä olen lammastilallisen tytär ja edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ilmeisesti on olemassa valmius lähteä vaikka keskellä yötä paimentamaan karanneita määkijöitä. Kokemusta siltä saralta kyllä on kaikkina vuorokauden aikoina. Muistan kyllä sen tunteen, kun heräsi lampaiden ääneen. Yritti kuulostella onko se nk. normaalia satunnaista ääntelyä ja tuleeko se niin kaukaa että se osoittaisi kavereiden pysyneen pellolla. Usein oli näin, mutta usein niinkin että äänet vaan itsepintaisesti jatkui ja kuuluivat ihan liian läheltä. Sitten oli pakko nousta peiton alta ja hipsiä ikkunaan ja toivoa kovasti, ettei näkisi mitä näki. Piha täynnä ruskeita, valkoisia ja mustia kavereita kuka kaalimaassa, kuka porkkanapenkissä ja kuka kukkien keskellä prinsessana. Siinä ei sitten enää auttanut kuin lähteä katsomaan onko isä ja äiti jo heränneet ja hypätä saappaisiin kaveriksi mukaan. Muistan sen tunteen, kun aamuyön ilma tuntuu viileältä käsiin ja saappaista huolimatta aamukasteinen ruoho kastelee jalat. Uni pakenee silmistä ihan kätevästi siinä hommassa. Kun lampahaiset oli saatu paimennettua takaisin aidan oikealle puolelle, iskä kehotti muiden lähteä takaisin nukkumaan ja lähti itse etsimään ja korjaamaan aidan aukkopaikkaa.
oliivilehto

tästä tulee uusia oliiveita aamupaloille
Lammashan on siitä kätevä kaveri, että se menee usein aitaukseen takaisin siitä kohdasta, mistä on pois tullutkin, että usein ne itse paljastivat tekosensa ja näin auttoivat korjaajaa. Toki säikähtänyt lammas voi myös loikkia mistä vaan mihin vaan, eikä niiden kanssa nyt yhdellä säännöllä pärjää muutenkaan. Isä ja äiti oli ihmeen sinnikkäitä joka vuosi kasvattamaan kaalia, porkkanaa, mansikkaa, herneitä, papuja, perunaa ja monenlaisia kukkasia sekä myös heinää ja viljaa - ottaen huomioon kuinka monta kertaa lampaat haittasivat harrastusta tekemällä omavaltaisia retkiä ko. kasvimaille. Muistan eräänkin alkukesän illan, jolloin hyttyset tuntuivat täyttävän noin 90% hengitysilmasta ja kaalien itämisprosentti oli ollut hyvä (=niitä taimia oli paljon). Me teinit oltiin "reippaina" äidin ja isän kanssa kaivamassa kuoppia kaalintaimille (äidin itse kasvattamille), kantamassa vettä ja tunkemassa niitä taimiparkoja maahan samalla huitoen hyttysiä ja kuunnellen ininää. No, eihän se nyt oikeasti mikään iso projekti ollut, mutta teinit... Sitten kun kaalit olivat kasvaneet riittävästi, kävivät lampaat ne sieltä syömässä. Aina positiivinen isä käytti tästä nimitystä lammaskaali. Ei siis lampaanlihaa ja kaalta samassa padassa, vaan tässä versiossa kaali oli lampaan mahassa...Huoh ;)  Päätin, etten ikinä enää istuta kaalia enkä mitään muutakaan, mutta onneksi moneen kertaan sen päätöksen ehdin perua. Kukkaset kävi sääliksi myös. Kerran tultiin jostain yhden yön reissusta kotiin ja mietittiin oikein ääneen äidin kanssa, että miten meidän piha näyttää niin kummalliselta, kunnes tajuttiin että lampaat - ne vekkulit -olivat ottaneet hiukopalaksi kaikki kukat etupihalta.



Muistot lapsuudesta lampaiden kanssa eivät kyllä ole mitenkään huonoja, kyllä niitä karvakorvia on ollut myös ikävä. Pienet karitsat on niin suloisiakin. Olen itse ollut ihan pieni, kun ensimmäiset lampaat meidän tilalla syntyivät. Olen itse myös perheen esikoinen ja tarina kertoo (ihan pari kertaa kuultu) että olin saanut antaa nimet ensimmäisille kolmoskaritsoille. Luova olen ollut jo lapsesta saakka, vai mitäpä sanotte näistä: Pikku Paketti, Postimerkki ja Pantteri :D Ihan hauska sinänsä, että ne kai jostain virallisista papereistakin löytyy. 

Sen jälkeen ollaan siskon kanssa yhdessä nimetty lampaita. Monia ihania persoonia muistan edelleen. Valkoisen ja suht suoravillaisen Albatrossin, joka sai nimensä Juha Vainion ko. laulusta ;) Muuten lampaalla ja albatrossilla ei niin paljon yhteitä taida olla. Myös valkoisen johtajauuhen, Kaijan,  muistan. Kaija oli perso jyville ja lähti niiden perässä mihin vaan ja muut seurasivat Kaijaa. Ensimmäiset ruskeat lampaat olivat (ei meidän nimeäminä ) Makao ja O´boy silloisten kaakaomerkkien mukaan ostettiin Pelson lääninvankilasta, jonka lampolassa oltiin erikoistuttu ruskeisiin lampaisiin. Ruskean värin innoittamana meiltä on löytyneet mm. kaksoskaritsat Suku ja Laku ja toiset nimeltä Fazerina ja Geisha.

Suurista persoonoista kun puhutaan, niin ei voi unohtaa Kurkki-, Mikael- ja Petteri-pässejä. Kurkki sai nimensä tietysti siitä, kun se aina kurkki aitauksestaan, kun joku tuli navettaan. Siitä on kuviakin, kun ihan pieni MatkaMartta on "ratsastanut"Kurkilla <3 Mikael, tuo komeaääninen pässi oli oopperalaulaja Martti Talvelan lampolasta peräisin ja siellä saanut nimensä arkkienkeli Mikaelilta, joka oli yksi Talvelan kiitellyimpiä ja tunnetuimpia rooleja. Petteri taas oli meidän viimeinen pässi, lampaat laitettiin pois kun isä kuoli, ja niin rakas. Meille kaikille oli jotenkin sydämenasia, että sitä ei saa laittaa teuraaksi, vaikka se oli jo sen verran iäkäs, ettei siitä suuria rahasummia saisikaan. (Lammastaloudesta nyt ei muutenkaan saa isoja summia, onhan siitä käytetty määritelmää "luonnonmukainen tapa köyhtyä" ;) )

Löydettiin vanhukselle koti ja käytiin se sinne viemässä. Se lähti reippaasti juoksentelemaan laitumelle, me käytiin hoitamassa paperiasiat sisällä ja kun tultiin takaisin ulos, se tuli juosten meitä kohti, kun tunnisti äänet. Myönnän muutaman kyynelen vielä vuodattaneeni kun menin vielä rapsuttamaan ja halailemaan sitä. Sniif. 

viinirypäleterttu

kesän eka mehujää
Tänään olin vähän kävelyllä ja kohtasin varmaankin ne yölliset määkijät - tai ainakin niiden lajitoverit. Täällä lampaita näkyy kyllä paimenten kanssa aina silloin tällöin auton/junan/bussin ikkunasta, mutta ihan näin lähelle en ole ennen päässyt eikä paimentakaan näkynyt, mutta oli osalla pannat kaulassa, että kyllä ne jollekin kuuluivat, mutta olivat itsenäisesti sellaisella joutomaa-alueella lounaalla. Ne päästivät ihan lähelle kuvaamaan ja olivat hirmuisen suloisia mustine päineen ja läikkineen. Papanoita oli myös asiaankuuluvalla tavalla tiellä ja pellolla. :) 




Lampaat on ehdottomasti suosikkieläimiäni, ehkä pitää seuraavan kimmokkeen tai kuvien myötä palata vielä muistelemaan jotain niiden edesottamuksia - varoitan :)